Kärsitkö kuvattavana olemisen pelosta?
Mietitkö aina, minne laitat kädet tai onko tukka hyvin ja kaulukset suorassa? Hirveät suorituspaineet? Ja hymyilläkin pitäisi…
Meidät on opetettu siihen, että ensin annetaan muille ja sitten jos jotain jää, niin saadaan ehkä itsekin. Tätä mindsettiä on opittu koko elämän tarhasta työelämään.
Mitä tapahtuu, jos joku kehtaa olla huomion keskipisteenä? Awkward ja paheksuntaa – miten toi nyt tollai!? Tästä syystä kuvattavana oleminen on pelottavaa – siinä ihminen asetetaan keskiöön, kaikkien katseltavaksi ja näkyville.
Olen muuten itse kärsinyt tästä ilmiöstä koko elämäni – en ole koskaan osannut olla huomaamaton. Mitä enemmän mua jännittää, sitä enemmän musta lähtee ääntä.
Kuvauksessa ei ole paikkaa, johon piiloutua. Olet ikäänkuin alasti kameran edessä. Kamera näkee sinusta kaiken, nenäkarvoja myöten. Parhaimmillaan henkilökuvasta tulee ilmi henkilön oikea persoona, jolloin kuva puhuttelee ja on aito.
Usein nämä aidot hetket tulevat kuvauksessa sellaisen hetken jälkeen, kun jännittävä tilanne on purkaantunut liikkeen tai tapahtuman avulla – silloin kuvattava on hetkeksi rentoutunut, kun kroppa ei voi olla kokoajan jännittyneessä tilassa. Ne hetket ovat nopeasti ohimeneviä, kun jännitys taas lataa. Näitä hetkiä varten kuvaajan on oltava jatkuvasti varpaillaan, jos mielii saada ne parhaat otokset kuvattua.
Tiesitkö, että mun kokemuksen mukaan henkilökuvauksessa rentoutuminen kestää keskimäärin 15 minuuttia? Sen jälkeen kuvattavana oleminen alkaa olla helpompaa ja tutumpaa, kun opit tietämään millainen tilanne on, miten ohjaan ja mitä ylipäänsä kuvauksessa tapahtuu.
Henkilökuvauksessa kuvattavan ohjaaminen on ensisijaisen tärkeä asia ja sen rennon hetken luominen on henkilökuvaajan tärkein taito – miten siis kuuntelet kuvattavaa ja aistit hänen tunnetilojaan ja ennenkaikkea se miten niihin reagoit. Kärsivällinen pitää olla.
Olen huomannut, että suurimmalla osalla pienessä liikkeessä pysyminen helpottaa jännitystä suuresti. On aivan tuskaista yrittää olla paikallaan yhdessä asennossa ja sitten vielä hymyillä ja rentoutua – niinpä pyydän kuvattavaa esimerkiksi keinuttelemaan, naksuttelemaan kynää kädessään tai muutoin pysymään liikkeessä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Kuulen usein, että parhaat kuvat on tullut silloin kun he eivät ole edes huomanneet, että heitä kuvataan. Se toki toimii hyvin tapahtumatilanteissa, mutta silloin ei saada aikaan katsekontaktia.
Jos katsekontakti puuttuu, jää ”kohtaaminen” etäiseksi, hieman vältteleväksi tai haaveilevaksi. Se harvoin sopii tarkoitukseen cv-kuvassa tai muussa virallisemmassa käytössä.
Suurin osa meistä ei ole koskaan käynyt ammattilaisella kuvattana omalla kuvausajalla. Useimmiten kokemus kuvattavana olemisesta rajoittuu passikuvaan, koulukuviin tai enimmillään työpaikan henkilöstökuvaukseen – näissä kaikissa kuvausaika on hyvin rajallinen ja usein kuvat on jo otettu, ennen kuin ehtii edes miettiä minkä ilmeen ottaisi kuvaan.
Vältän kiirettä viimeiseen asti kuvauksissa, jotta saadaan mahdollisimman hyvät kuvat. Tärkeintä on saada aikaan sellainen kuva, joka tuntuu kuvattavalle omalta ja hyvältä. Siksi mun palvelulla on myös tyytyväisyystakuu.
Olen kuvannut tuhansia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin – kokemus siitä miten ihminen saattaa jännittävässä tilanteessa reagoida tai minkälainen ohjaus kenellekin sopii tulee nimenomaan kokemuksen kautta.