Kuvituskuvia tiimistä – Grape People

Rentous syntyi hassuttelemalla!

Helsinkiläinen fasilitointikoulutuksiin erikoistunut Grape People tarvitsi alun perin lisää henkilökuvia työntekijöistä yhteystietosivulleen. Kuvattavanani oli ihan tavallisia työntekijöitä, joilla on kohtuullisen vähän kokemusta kuvattavana olemisesta. 

Tässä on Grape Peoplen mahtava tiimi.

Ennen kuvaustilaisuutta Grape Peoplen markkinointisuunnittelija Emmi Huhtanen päätti, että samalla kun ottaa kaikista yhteyssivuille työntekijät kuvat, voisi ottaa myös henkilöstöstä yhteiskuvia. Koska grapeläiset viettävät paljon aikaa asiakkaiden kanssa, suunnittelimme yhdessä Emmin kanssa kuvia, jotka ilmentävät yhteistyötä ja ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Grape Peoplen työntekijät tapasivat ennen pandemiaa useimmiten asiakkaitaan asiakkaiden omissa toimitiloissa, joten kuvatkin otettiin vuokratiloissa. Emmillä oli hyviä visioita kuvauspaikoista ja hän tarjosi minulle useita tyylikkäitä ja valoisia toimitiloja, joista valita. Päädyimme lopulta valoisaan tilaan, jossa oli korkea huone ja tyylikkäät ikkunat, jotka näkyvät useissa kuvissa. Ikkunat toivat kuviin oman luonteensa. 

Rennoista ihmisistä saa rentoja kuvia

”Me olemme molemmat iloisia ja hassuttelevia, joten meiltä meinasi lähteä kuvaustilanne ihan lapasesta”, naureskeli Emmi kuvausten jälkeen. 

”Nelli sai houkuteltua meidät kaikki rentoutumaan; heidätkin, jotka eivät ole aina ihan välittömästi vain innoissaan kuvauksista.”

”Nelli ei käske ihmisiä tekemään mitään, vaan kysyy kuvattavilta, että sopiiko sinulle, että vaihdat asentoa tai teet kuvassa niin tai näin. Nelli on aseistariisuva ja ihmiset mielellään suostuvat Nellin ehdotuksiin. Nelli on innostava kuvaaja”, kiitti Emmi. 

Jotta saan sellaisia kuvia, jotka ilmentävät asiakkaani liiketoimintaa, olen aina suorastaan lapsellisen utelias, että mitä asiakkaani oikeasti tekevät ja mikä on heille omassa toiminnassa tärkeää. Se on ainoa tapa tuoda yrityksen henki kuviin.  

Lopputuloksena saimme iloisia ja hauskoja kuvia, joissa kuvailmaisun viestin kärkenä on yhteistyö ja fasilitointikoulutukset. 

Puran usein kuvaustilanteen jännitystä näyttämällä itse, että vähän lapsellinen pelleily kuvaustilanteessa ei ole vaarallista. Kun itse uskallan nauraa ja naurattaa, kuvattavat uskaltavat useimmiten lähteä mukaan ilotteluun ja saan otettua rentoja ja iloisia kuvia.

Yrityskuvausten hyvä suunnittelu on tärkeää

Ennen kuvauksia kuvausjärjestelyt ja vastuunjako käytiin läpi ja suunnittelimme kuvattavat kuvat yhteistyössä Emmin kanssa. Emmi kiittelikin jälkikäteen: ”Nellin kanssa oli luottavainen olo. Tiesin suunnittelupalaverin jälkeen tarkasti mikä on kuvauksissa meidän vastuullamme ja mikä on Nellin vastuulla. ”

Hyvien kuvien saamiseksi kuvaushetkien tulee olla tarkasti suunniteltuja. On aina tylsää, jos kuvaukset pysähtyvät, kun pitää lähteä hoitamaan tai etsimään jotain. 

”Nelli kuunteli toiveitamme tarkasti ja toi suunnittelupöytään paljon hyviä ehdotuksia. Yhteistyössä saimme aikaiseksi hyvän kuvaussuunnitelman siitä mitä kuvataan, missä järjestyksessä ja millaisia kuvia otetaan.”, kertoi Emmi jälkikäteen. 

On kaikkien etu, että saimme kaikki sovitut kuvat otettua aikataulussa ja työnjako oli selkeää. Lounaan jälkeen grapeläiset pitivät vielä keskenään työpajoja ja ottivat itse kuvia somea varten. 

Hyppäsin mukaan kuvaustilanteisiin ja sain vielä lisää kuvia, jotka ilmentävät yrityksen järjestämiä koulutuksia. Lopulta saimme satoja erilaisia kuvia ihmisistä yhteistyön tuoksinassa, joista Emmi tiimeineen valitsi 30 parasta editoitavaksi valmiiksi kuviksi. Tarjoan asiakkailleni ainoastaan niitä kuvia katsottavaksi, joissa kaikki näyttävät mahdollisimman hyviltä. 

Näihin kuvauksiin liittyy myös hauska tarina. Kuvattavana ollut Henna pitää korvakoruista, niin kuin minäkin ja hän osti vaaleanpunaiset karhukorvakoruni korvistani kesken kuvausten. Mainostin ostotapahtumaa myös Instagramissani ja tägäsin mukaan korvakorujen valmistajan eli Piikosken. Kun ostin uudet korvakorut, sain Piikoskelta kiitokseksi mainostuksesta korvakorut kaupan päälle. Kiitos!

Kaikista saa hyviä kuvia

Grapeläiset ovat hyvä esimerkki siitä, että iloinen heittäytyminen tuottaa hyviä kuvia kaikista ihmisistä, vaikka he eivät olisikaan tottuneet kuvattavana oloon tai olisi ammattimalleja. 

Grape Peoplen iloisia ja inspiroivia yhteistyökuvia voi käydä vilkaisemassa Grape Peoplen Facebookissa tai Instagramissa. ->

”Kun puolisoni näki kuvat, hän sanoi meidän kaikkien näyttävän ihan kuvapankkien huippumalleilta. Kuvissa näkyy iloisia ja eri ikäisiä asiantuntijoita, kuin kuvapankkikuvissa ikään, paitsi että kuvissa on asiakkaillemme tutut ihmiset”, kiitteli Emmi lopputulosta.