Henkilöstökuvaus ja kuvituskuvat yritykselle

Olen huomannut, että yrityksillä on kovasti tarvetta kuville henkilöstöstä. Käytännössä tehdään kahta erilaista kuvatyyppiä: “perus” henkilökuvaa nettisivuille (esim. olkapäähän rajattu valkotaustainen kasvokuva) ja kuvituskuvaa henkilöstöstä töissä. Näitä olen itsekin eniten kuvannut.

Henkilöstökuvaus on aina iso panostus

Henkilökuvauksen järjestäminen yrityksessä on aina oma haasteensa – miten saadaan kaikille sopiva aika tai päivä ilman, että kuvauksen kustannukset nousevat pilviin? Kuvauksen järjestäminen vie myös paljon mietintäaikaa yrityksen kuvauksia järjestävältä henkilöltä, jolloin sen pitäisi olla mahdollisimman helppoa myös hänelle (kun on muutakin työtä tehtävänä!). 

Pienille 10-20 henkilön yrityksille riittää usein yksi kuvauspäivä henkilökuvien toteuttamiseen laadukkaasti. Isommille yrityksille tarvitaan sitten useampia kuvauspäiviä, jos kuvauksen laatu halutaan säilyttää. Se tarkoittaa käytännössä 10-15 minuutin kuvausaikaa per henkilö, sillä lyhyemmällä kuvausajalla kuvista tulee jäykempiä. Pidempi kuvausaika ei tietenkään haittaa, jos se on käytännössä mahdollinen.

Yleensä aina suosittelen myös meikkaajan ottamista, jotta kiillot ja hiukset voidaan nopeasti tsekata kuntoon ennen kuvausaikaa. Ymmärrettävästi tällaisissa kuvauksissa ei ole yleensä mahdollista käyttää meikkiin ja hiustenlaittoon tuntia tai kahta (vaikka työntekijät sitä usein toivoisivatkin). Selkeä viestintä myös kuvattaville työntekijöille on siis tärkeää, jotta jokainen osallistuja tietää mitä ja milloin kuvauspäivänä tapahtuu. Teen aina kuvauksiin aikataulun, josta työntekijät voivat valita haluamansa kuvausajan. Aikataulu jaetaan kaikille osallistujille, jolloin myös kuvausaikojen vaihtaminen tarvittaessa onnistuu. Avoimuus on tässäkin tärkeää. 

Panostamalla henkilöstön kuvaukseen myös yritys jää positiivisesti mieleen. Edelleen todella moni yritys tekee henkilöstön viralliset kuvat  puhelimella käytävän seinää vasten. Ammattikuvaajan avulla jää siis hyvin mieleen ja erottuu edukseen.

Miten jatkossa uusien työntekijöiden kuvaus onnistuu?

Usein halutaan myös, että uudetkin työntekijät saavat samanlaisen kuvan kuin kuvauspäivänä kuvatut. Heidät voi lähettää mulle studiolle kuvaan erikseen. Näin myös yrityksen henkilögalleria pysyy ajantasalla ja kuvat samanlaisina tyyliltään. Tarvittaessa teen yritykselle myös ohjeistuksen kuvan toteuttamiseen, jolloin samantyylisiä kuvia pitäisi pystyä muidenkin kuvaajien toteuttaa vaikka eri paikkakunnilla.

Kuvituskuvien sisältö, mitä kuvataan?

Kuvituskuvat ovat usein eri kokoonpanoilla tehtyjä yksittäis- tai ryhmäkuvia erilaisista työskentelytilanteista. Tyypillisimmillään kuvituskuvat ovat esimerkiksi kokoustilanne, kahvitaukohengailua tai vaikka käytävällä keskustelua. Erikoisimmillaan se voi olla leikkimielinen punnerruskilpailu tai pyöräilyä toimiston sisätiloissa. 

Se, mitä kuvituskuviin halutaan on täysin kiinni yrityksestä ja siitä, mitä halutaan viestiä, ja mihin käyttöön kuva tulee? On eri asia käytetäänkö kuvaa rekrytointiin, yrityksen kulttuurista kertomiseen tai uuden johtajan esittelyyn paikallislehdessä.

Siitähän ei ole mitään hyötyä, että huudatetaan kuvissa kuinka rentoja me ollaan ja sitten totuus on kuitenkin erilainen. Joukkoa ujoja työntekijöitä ei saa trampoliinille pomppimaan, vaikka kuinka yrittäisi. Sen pitää siis tulla myös jollain lailla luonnostaan ja kuulua yrityskulttuuriin, jotta hulluja aiheita voi toteuttaa uskottavasti. Oikeanlaisen viestin kertominen on siis ensisijaisen tärkeää. 

Tästä syystä menen aina yrityksen toimistolle/toimitiloihin tutustumaan ja suunnittelemaan kuvauksia. Haistelen samalla yrityksen meininkiä ja näen mahdolliset kuvauspaikat, ja voin ehdottaa erilaisia asioita.

Hyvällä suunnittelulla saadaan mahdollisimman kattava aihepiiri ja kuvaukset suunniteltua sujuvasti. Useimmiten halutaan saada tehokkaasti kuvattua paljon materiaalia yhden päivän aikana, jolloin kuvauksen tehokas toteutus on erityisen tärkeää.

Tämä kuva on ns. rakennettu ryhmäkuva, jossa jokainen työntekijä on kuvattu erikseen ja yhdistetty kuvankäsittelyllä. Tämän kuvan hyvä puoli on sen päivitettävyys – kun joku uusi tulee tai vanha poistuu, voidaan kuvaa näppärästi päivittää. Yksi mun suosituimmista palveluista, muutes 🙂