Eri yritysten kotisivuilla surffailessa huomaa helposti henkilökuvien laajan skaalan. Löytyy tyylikkäitä ja yhtenäisiä kokonaisuuksia, mutta myös paljon niitä, joissa ei ole punaista lankaa, tai sitten huomaa, että sellainen on joskus ollut, mutta ei ole enää.
Monesti repaleisuus johtuu luonnollisista henkilöstömuutoksista. Osa porukasta on vaihtunut ja uusien tullessa on laitettu “äkkiä” jokin kuva kehiin, jotta saadaan nopeasti nimelle kasvot. Joskus uuden työntekijän mukana tulee kuva, mikä on otettu edellisessä työpaikassa tai jos sellaista ei ole, saatetaan napsaista kuva kännykällä. Tarkoitus on paneutua asiaan paremmin myöhemmin, mutta usein juuri se asia tuppaa jäämään unholaan, kun on niin paljon muuta uutta. Onhan kyseessä “vain yksi kuva”.
Kun vastaavia yksittäistapauksia kertyy sivuille useampi, on henkilöstön kuvagalleria helposti sekava. Asiaan on saatettu jo tottua, eikä se enää edes haittaa, mutta tässä kohtaa pitäisi muistaa yksi tärkeä asia. Kullan arvoinen uusi asiakas.
Minkälaisen kuvan asiakas saa yrityksestä, jos sivut ovat muuten selkeä kokonaisuus, mutta sivu henkilöstöstä sekava?
Halutaanko sillä korostaa irrallisia yksilöitä vai henkilöstöä tiiminä? Usein tiimihenki ja yhteisöllisyys on yritysten arvoissa yksilöitä näkyvämmässä roolissa.
Vai kertooko tämä kenties siitä, ettei henkilöstöön haluta panostaa? Jos yritys myy jotain, yleensä tuotteista tai palveluista on kuvat olemassa ja ne ovat kaikessa komeudessaan kokonaisuus. Ne ovat tärkeitä ja niitä halutaan tuoda esille parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ne ovat tärkeitä liiketoiminnan kannalta.
Usein tuotekuvat ovat henkilökuvia paremmassa jamassa, vaikka henkilöstön sanotaan olevan yrityksen tärkein resurssi.
Mielleyhtymät saattavat olla jonkun mielestä liioiteltuja, kun todellisuudessa on kyse vain ajan tai rahan puutteesta tai siitä, ettei kukaan ole muistanut hoitaa asiaa tai ainakaan laittanut sitä kovin korkealle to-do-listalle tai kenenkään vastuulle.
Olen ratkaissut tämän yleisen ja hyvin ymmärrettävän ongelman.
Ensin kuvaan koko henkilöstön ja sovin yhteyshenkilön tulevaisuuden kuvaustarpeita varten.
Kun yritykseen tulee uusi työntekijä, yhteyshenkilö sopii kanssani kuvausajan tai halutessaan antaa uudelle työntekijälle yhteystietoni. Hän tulee kuvattavaksi ja minä toimitan kuvan sovitusti eteenpäin.
Usein uusi työntekijä haluaa päivittää sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi LinkedIn-profiiliinsa, tiedot uudesta työpaikastaan ja samalla on luonnollista päivittää myös kuva.
Hyvä kuva viestii myös uudesta työpaikasta hyvää. “Tervetuloa meille, juuri sinä olet nyt osa tiimiä.” Hyviin kuviin kannattaa siis panostaa. Jos kustannus arveluttaa, niin lupaan, että hyvät kuvat maksavat itsensä takaisin, ehkä jopa tuplasti.